Juokse poika, juokse

Sattuipa soma tapaus kolleegalle. Nappasi Vantaa hotellin porauslautalta hieman tislepitoisen asiakkaan kyytiin. Osoitekin oli timantinselvä.

-        Kallioon, sinne linjoille.
-        Ja siellä lähemmin. Linjoja on kuusi.
-        Neuvon shitten. Ymmärräksä?

Kuskin hälytyskello kilahti, kuin aamuäreä herätyskello. Nämä on juuri niitä. Ei haluta kertoa kuljettajalle tarkkaa osoitetta. Matka jatkui hiljaisuuden vallatessa kabiinin.

-        Kolmannelle linjalle ja pysäytä tuon porttikongin eteen, opasti nuorukainen epäröivää kuskia.

Pirssi pysähtyi annetun porttikongin eteen ja mielestään fiksu kärppä livahti salamana saman tien ulos. Lähti kuin Laukonpeura pusikosta. Kuljettaja ihaili Usain Boltmaista menoa ja ryntäsi perään hieman hitaammalla suomalaissprintterin nopeudella. Asiakas oli saanut parin saappaan verran etumatkaa ja oli jo kiipeämässä lankkuaidan yli Kallion yönmustaan syntiä tihkuvaan tiheikköön. Voi perkele, kiristeli kuljettaja paikkausta vaativia hampaitaan. No mutta, mikäs se siihen mätkähti?

    Aidanylittäjän lompakko päätti poistua juoksupokan taskusta lähes kuljettajan syliin.
    Nyt oli peli 6-0, asiakkaan maalit viimeksi mainittuna.

Lompakko sisälsi arvaamattoman tärkeää tietoa tulevista tapahtumista. Ajo-, Kela-, henkilö-, Nordea Visa-, ja jonkun naiselle kirjoitetun pankkikortin. Lisäksi lompakossa oli muutama kymppi käteistä, käsinkirjoitettu puhelinmuistio ja pari paperille kyhättyä ulkopuolista ilotyttökontaktitietoa.

-      Poistuin tyytyväisenä paikalta, vaikka kieltämättä hieman veetti. Turvakamerakuvat ja omistajan lompakko lievensivät osaltaan huomattaa ketutusta. Aamulla tekemään rikosilmoitus, niin eiköhän maksuhaluja ala löytyä. Poliisit ovat lopulta kuitenkin niin kieroja, etten luovuta heille lompakkoa, vaan annan asiakkaan henkilötiedot paperilla. Lompakon pidän toistaiseksi itselläni.

-      En ehtinyt poliisilaitokselle seuraavana aamuna, kun kännykkä pirisi.

-      Jore täs terve, sain tietos keskukselta, kun viime yönä tuli hieman hölmöiltyä. Onkos sinulla tietoa minun lompakosta? Perhana, että nolottaa, mutta ymmärrätsä,,,vähän siideriä,,,en ymmärrä, miksi niin toheloin.

-      Ei ole ja miksi minulle soittelet? Annappa nyt ensi alkuun kaikki henkilötietosi.

-      Kun sain sinun yhteystiedot keskukselta. Olen Jxxxx jne.

Miehet sopivat maksupitoisesta tapaamisesta.

-          Otin mukaan tuttavani, valkoihoisen Mike Tysonin. Laitoin etukäteen  takaovien lapsilukot päälle ja ajelin mittari päällä tapaamispaikalle. Katuva, vapiseva ja lähes kyyneltä puskeva edellisyön pakenijaurho alistui istumaan kiltisti takapenkille. Mike varmisti asian. Liuutin auton liikkeelle.
-          Mihinkä nyt, surustui pelokas takapenkkiläinen lähes vapinahalvauksen saaneena.
-          Sipooseen hylätyille hiekkakuopille. Siellä meillä on tapana pitää loppukaronkka.

Tyson hörähteli työhalukkaana etupenkillä. Veteli nahkahanskoja tiukemmalle.Takapenkkiläinen taisi lirauttaa hätäpissan housuihiinsa.

-         Jos nyt alat kusemaan penkille, se on sitten kolmesataa lisää.

-         Eih, en. En varmasti kuse. Miksi hiekkakuopille?

-         Tapakasvatusta, pampulla ja katsotaan samalla hammaspaikat, valaisi kuljettaja.

-          Eih, eih. Herra jumala, maksan kaikki.Tyh- tyhmä kun olen....voi perkele...

-     Soitanko Tanjalle?

-     Eeeiiiih...

Kuljettaja ajoi sivuun, ynnäsi kaikki hukka-ajo- ja muut välittömät kulut, kuten ansionmenetykset, Tysonin palkkion ja vaivanpalkat.

-      Asiakkalle sopi kaikki, jopa hieman pienellä ekstralla.

Pankkikortti sujahti sagemiin odottamaan pin-koodia.

-           Pin koodi tälle varastamallesi kortille.
-      Mitään en ole koskaan varastanu...
-      Mitä nyt vähän taksilta...sehän ei kai ole varastamista?
-      Niin, noh,,,olin tyhmä.

Kaikki täsmäsi. Kuitin tulostuksen jälkeen kuljettaja palautti lompakon edelleen itkeskelevälle ja silminnähden vapisevalle asiakkaalle. Muutaman kympin kyyti muuttui melkoisen arvokkaaksi suoritukseksi.

-       Ja sitten sinne Sipooseen. Kuoleman kuopalle.

-       Ei, ei, ei...

Mistä ihmeestä näitä onnettomia yrittäjiä oikein sikiää? Jokaikinen vastaavaa yrittänyt juoksupoka jää kuitenkin kiinni, koska autoissa on turvakamerat. Luonnollisesti oma lukunsa on maksua pakenevien/välttelevien lompakon/kännykänhukkaajien stoorit.

-       Ei se varsinaisesi vituttanut, mutta, lähellä oli.

Lääkärin pelko

Sitähän se on, taksarin päättymätön yö ja työ. Ajetun suoritteen jälkeen alkaa jälleen uuden keikan venttailu. Joskus jopa toteutumattomana toiveena: siisti kuljetus puhtaaseen osoitteeseen. Transaktion jälkeen odottamaan  taas uutta keikkaa, loputtomaan ajoputkeen.  Nyt oli rutkasti onnea mukana: rapsahti ajotilaus sairaalasta. Henkilökunnan kuljetus, hienoa.

Sattumaa tai ei, sama lääkäri oli lämmitellyt mersun takapenkkiä kuluneen kuukauden aikana pari eri kertaa.

-        Si*******le, avitti kuljettaja, sisään tulevaa asiakasta.

-        Niinkö usein sattuu sama taksi, että osoitekin on jo tuttu? naurahti nuorehko naislääkäri iloisesti tervehtien.

Kuljettaja ei katsonut aiheelliseksi kertoa hyvästä näkömuististaan. Kun on kerran asiakkaan jonnekin tiettyyn kotiosoitteeseen kuljettanut, osoite tulee myhemmin  "filminauhalta" kuljettajalle mieleen pitkänkin ajan takaa.

Matka alkoi iloisissa merkeissä, vaikka lääkäri oli hieman väsähtänyt pitkästä työvuorosta.

Vai oliko sittenkään? Hänhän kävi selvästi hieman ylikierroksilla.

Jostain käsittämättömästä syystä lääkäri avautui kuljettajarassukalle. 

Hänellä oli sydän täynnä todellista tuskaa. Lääkärillä, joka kuljettajalle edusti kaikesta huolimatta jumalan jälkeen toista mahdollisuutta elää ja jolle voi avoimesti kertoa todellisista vaivoista. Lakimiehet sijoittuivat kuljettajan taulukossa heti jätejoonasten, taksikuljettajien ja mainostenjakelijoiden jälkeen. Riidelkööt juristit oikeudessa, kenelle peränpohjimmainen sija kuuluu.

Nuorella lääkärillä oli takana työntäyteinen työvuoro.

-        Poliisit tulivat uudelleen pari tuntia sitten.

-        Ja…miksi…?

 -        Potilas oli tehnyt ilmiannon ja luvannut haastaa minut oikeuteen.

-        Ei kai? Miksi?

-        Kyllä. Hän tuli eilen vastaanottoon, käyttäytyen erittäin vihamielisesti,  jolloin hälytin paikalle vartijat. Vartija hälytti välittömästi poliisin. Potilas lepäili yön putkassa ja kun tulin aamulla töihin, oli sama hihnankiertäjä odottamassa minua.  Alkajaisiksi oli kaivanut ylilääkäriltä minun nimitiedot, luvaten samalla tehdä minusta rikosilmoituksen ja hoitelevansa minut tavalla tai toisella.

 -        Huh-huh.

-        Olen salannut kaikki yhteystietoni. Puhelin on salainen, Väestörekisterissä on osoite-esto.

 -        Oletko facebookissa?

 -        Olen. Tänään muutin profilini, mutta auttaako se?

 -        Ei välttämättä, koska vanhat tiedot voi aina guuglettaa.

 -        Voi perse. Mitä minä teen? Se älytön vihamieli lupasi minulle kaikenlaisia henkilökohtaisia vaikeuksia…kerran olen jo ne kokenut. Hullu asiakas xxxxx-sairaalassa alkoi vainota minua. Puhelimitse. Pahimpana päivänä tuli lähes kaksisataa soittoa. Lopulta vastasin yhteen ja kerroin, mitä nyt alkaa tapahtumaan, jos ei vainoaminen lopu. Annan kaikki tietosi sairaalan turvallisuuspäällikölle. Puhelut loppuivat kun seinään.

-        Olisko tämä vähän samankaltainen tapaus?

-        Ei. Tämä on jotenkin pelottavampi. Minua pelottaa…oikeasti.

-        Helppo uskoa.

Matka jatkui piinaavassa hiljaisuudessa. Kuljettajan tunnot olivat moninaiset. Yrittää asettautua hennon nuorehkon naislääkärin asemaan ei ollut mikään helppo aivojen asettelu.

-        Jos menisit poliisille…

-        Mitä se auttaa, poliisithan sen hullu ensin hakivat…sitten toivat takaisin. En tiedä, mitä teen?  Pelottaa mennä omaan kotiin. Tiedä missä puskassa se lymyilee. Mieheni on tämän viikon yötöissä.

-      Onkos sinulla lapsia, ettei...

-      Onneksi ei ole - vielä.

-      Jos se yhtään auttaa, saatan sinut kotiovelle.

-       Se olisi kovin kilttiä. Sisällä on kaksi labbista odottamassa. Mutta kun ei koskaan tiedä, missä pensaassa se lymyilee.

Piha oli hieman pimeä.ja sokkeloinen. Kuljettaja ajoi kotiovelle, napsautti pitkät päälle ja maksun jälkeen saattoi selvästi vapisevan lääkärin kotiovelle.

Voiko elämä olla näin raadollista?  Hourupäät saava kulkea vapaana, jolloin yhden pienen maata tallaavan kulkijan henki ei ole sentinkään arvoinen.

Voi elämän kevät ja syksyn takatalvi.

Jotain päätöksiä varmaan pitäisi jossain ylemmällä taholla tehdä - ja pikaisesti.

Näin ei voi kauan jatkua.

Porsas toisen kaukalolla

Ihmisten tunteisiin suuresti vetoava, jopa itkettävä tarina “Erään taksikuskin tarina” nousi raketin lailla erääksi blogilistojen suosikiksi. Eihän siinä mitään, koskettava, sielun sisintä riipova juttu. Kuljettaja luki blogin ja pieni epäilyksen siemen alkoi itää. Onko tämä totta ja vieläpä Suomessa?

Ystävät lähettivät sähköpostilla linkin, laittoivat linkin fb:n ja muiden kuljettajan lukemien yhteisöjen sivuille. Ilmeisesti säälistä ikään kuin vinkiksi, kuinka juttuja tulee kirjoittaa, että ne saavuttavat suuren lukevan yleisön.

Totuus paljastui, kun HS:n toimittaja Anu Silfverberg paljasti HS Nyt 20/2012-liitteessä koko jutun. Anu ei alkanut nyyhkimään:  ”Olisin halunnut liikuttua. Jokin esti.”  Hän otti yhteyttä jutun kirjoittajaan/julkaisjaan. ”Meilasin sivuston pitäjälle. Hän vastasi, että teksti käännetty ja kirjoittajasta ei ollut tietoa, mutta kuten varmasti huomasit, jutun lähteeksi oli merkitty Facebook. (Tiedoksi, että Facebook ei ole mikään lähde, ja käänöksestä on tapana mainita.)”

”Oikeastaan eniten vaivasi tekstin suhde todellisuuteen. Jos blogistit olisivat julkaisseet inspiroivan paolocoelhomaisen novellin, mikäs siinä. Mutta juttu tarjoiltiin suomalaisen taksikuskin tarinana, ja se kosketti ihmisiä, kirjoittaa toimittaja asiallisesti.

Myös tämä "Erään taksikuskin tarina" vie entisestään pois pohjaa sosiaalisessa mediassa. Mikä on totta ja mikä on valhetta, lainattua tai kopioitua luvatta? Edes lähdettä mainitsematta.

Toimittajan paljastuksen jälkeen blogiin on ilmestynyt teksti:

Vapaasti suomennettuna Kent Nerburnin kirjasta Make Me an Instrument of Your Peace: Living in the Spirit of the Prayer of St. Francis (HarperOne, 1999)

Sairasta, sanoo kuljettaja. Perin juurin loukkaavaa käytöstä alun alkaen http://hidastaelamaa.fi/ -sivuston pitäjältä. Putosi pohja Teidän sivustoilta. Hyvä niin.

Suuri kiitos HS:n toimittaja Anu Silfverbergille.

Ja yritetään edes pysyä totuuden kaidalla tiellä, näissä "liikuttavissa" tarinoissa.

Näin on parempi - vai mitä?

Läski pelasti

Heidät oli helppo nimetä leikkisäksi Viiviksi ja Veeraksi. Jotenkin se tuntui siinä tilanteessa niin luonnolliselta.

Kaksi erittäin kohtuullisen paljon kiloja kerrättänyttä, iloista feminiinistä henkilöä lähestyi ajokkia. Kuljetettavilla, molemmilla, oli kädessä onnea tuova 24-kaljalaatikko. Myöhempi tarkastelu tosin osoitti, että Veeran boksin sisältö oli enemmänkin tyhjätölkkipitoinen. Pitäähän sekin mukana kuljettaa. Rahanarvoista tavaraa. Tylleröt olivat ilahduttaneet vanhaa isäänsä, yllätysvierailemalla papan luona mallaspitoisten kanssa.

Viivi oli täynnä uusia seikkailuja puhkuvaa energiaa.

Veera oli, johtuneeko erittäin suuresta kilomäärästä, enemmänkin passiivisen oloinen.

-        Oletsä vihainen? silitteli Viivi sammumaisillaan olevaa Veeraa.

-        Y-hym-yyy-hym. Eh-ehkä…yhym.

-        Huomasitko Veera, miten isi tykkäsi, kun me käytiin…Veera, nukutkos sinä?

-        Y-hym-yyy.

-        Ja perkele, tuollainen huora osunut siskoksi. Uskotko kuski, että se ei ole aina helppoa? Ensin lähdetään selvinpäin tapaamaan vanhaa isää ja nyt sisko-Veera vain vittuilee. Pistä kuljettaja Iskelmä-kanava, sieltä tulee sitä musiikkia, mitä ex-mieheni ja ensimmäisen mieheni kanssa kuuntelin.

-        Y-hym-yhym.

Matka jatkui, iskelmä soi ja Viivi kehui siskonsa uskomatonta viinansietokykyä. Veera heräsi.

-        Kuski…Nesteelle…oshthan kaksi laathikkoa koffia. Aja nyt perkele Nestheelle.

-        Ajan, mutta se on hukkaan heitettyä aikaa. Kello on nyt lähes kymmenen, kaljaa
ei sinulle myydä.

-        Shinähän vittuilet.

-        Sopivassa määrin.

Viivi puutui terävin ottein erittäin akuuttiin ongelmaan.

-        Veera, turpa kiinni.  ”Ainut maailmassa oot sä vain…ystäväin ja rakkaimpan. Ei meitä ihminen…niin tuttu on kyynel…vain unessa löysin rakastetun…aikamme saapua ois…”

Viivi yritti matkia, kaikkensa taidot antaen, Kari Tapiota tunteikkaasti tulkiten.

Kuljettaja hikoili koko vartalosta punaista, hikistä verta. Jokaisen taksarin unelma on ns. pitkä keikka. Nyt oli toiveena pätkä keikka. Ei luonnistunut. Toiselle puolelle kirkonkylää täytyi työntää mersun nokkaa.

Veera resonoi ja kuorsasi takapenkillä. Viivi etupenkillä tiedusteli vaivihkaa ”koskas hienotukka hovikuskin työvuoro mahtaa päättyä, jos vaikka sitten..”

-        Helvetin myöhään. Eikä sittenkään ole sinulle oikein kunnon jakoa, kun nyt on jo kolme ennakkotilausta.

-        Oletsä niin sanottu tsigolo?

-        Kysy Veeralta.

Taloyhtiö ei ollut koskaan suunnitellut ulko-oven lukitustappia aivan oikeaan paikkaan. Veera pyllähti kaikella massallaan (kaljalaatikko kädessä) rautatapin päälle. Rehevässä persheessä kurahti pahanoloisesti. Onneksi se oli vain pitkä pieru. Viivi nosteli hyllyvän massan ylös, kehitteli niistä ihmisen  ja vinkkasi kuskin jatkamaan päättymätöntä matkaa. Veera selvisi mojovalla mustelmalla - onneksi oli hyllyvää läskiä pelastamassa persposket pahemmilta vaurioilta.

Piru tolpassa

Vuonna 1880 lähetettiin ensimmäinen suomalainen merimiespappi Elis Bergroth Englantiin. Hänen jälkeensä on Lontoossa palvellut merimiehiä useampikin pappismies. Yksi, nyt jo elämän ehtoopuolta hitaasti taapertava eläkeläläispastori istahti etupenkille. Ajelimme kohti pastorin antamaa osoitetta. Liikennevalot, joita Suomessa on asukaslukuun nähden eniten maailmassa, hidastivat matkantekoa. Aina räpsähti punainen, kun olimme saapuneet mielestämme vihreään aaltoon.

-        Saanko kertoa kuljettajalle erään tapauksen Lontoosta? tiedusteli ylen viriili pastori.

-        Tottakai. Mielelläni kuuntelen.

-        Olimme matkalla Morris-autolla Lontoon keskustassa. Kyydissäni oli eräs englantilainen piispa. Manailin ääneen punaisia valoja, jolloin piispa totesi tynesti: ”Jos sinulla on huonoja ajatuksia päässäsi, niin tiedä veli hyvä, että jokaisessa liikennevalopylväässä asuu pieni piru. Kun se piru näkee sinun auton rekisterikilven, vaihtaa se heti valot punaiselle.”

-        Hyvä juttu. Minulla on aina piru mielessä. Olen punaisten valojen orja.

-        Niinhän se on. Kaikkihan me olemme, hekotteli pastori.

Keskus rassasi aamuruuhkassa aivan suotta ”aivan turhilla” ajotilauksilla. Aamu oli muutenkin kiireinen ja Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä liidokkiasemalla oli asiakasjonoa riittävästi. Pakkohan se oli kuitenkin kuitata kulman takaa: ”Airport Cumulus." Asiakas on unohtanut kännyn huoneeseen ja on nyt kentällä. Hae känny hotellilta ja vie kentälle. Soita odottavalle asiakkaalle, hän vastaa ystävänsä kännykkään. Tulosta käteiskuitti, kun tulet terminaalille. Soromnoo. Liian pitkä jorina ei tiedä koskaan hyvää.

Harmin paikka. Olisi pitänyt jo silloin ymmärtää. Piru istui jo valmiina olkapäällä.

Elämän haarniska oli valinnut kuskille suuren pylväspirun paikan.
Känny etupenkillä kentälle, kuitin tulostus ja soitto aamusirkeälle, "business is the the best way make more and more money", Steven Elopin kouluttamalle naiselle.

-        Juu minä nopeutin asioiden kulkua ja buukkasin itseni tänne kansainväliselle puolelle sisään.

-        Että olet jo kansainvälisellä puolella?

-        Juu, tuo se kännykkä tänne, äläkä sitten yhtään hidastele siellä. Lento Wieniin lähtee, last call tuli juuri.
Lehmä on kovin mieto ilmaisu ja loukkaa kaikkia lehmiä, mutta sanokaamme häntä tässä tapauksessa vain maitoa
tuottavaksi henkilöksi. Jos vain tisuleista lähtee mahlaa. Idiootti-sana saattaisi loukata henkilön sisintä.

Yritys hyvä, tulos nolla. Kuljettajalla ei ollut boarding passia, eikä EU-passia, joten El Securitas pysäytti puomille mokoman riiviön. Kännyä odottava nainen itkeskeli näköyhteydessä huudellen, hänen koneensa lähte juuri. ”Heitä se kännykkä minulle.” 

    Securitaten henkilöt estivät tehokkaasti terroristiaikeet. Nuoret, näppärät KGB:n koulutuksen saaneet turvahenkilöt torpedoivat pommilla varustetun kännykän yliolanheiton. Onneksi, sillä kuljettajalla oli myös rahallisia vaatimuksia. Nainen itki entistä helakammin, kun Gestapon jälkeläiset halusivat Ober- tai Uberkommandon paikalle selvittämään probleemaa.

Kuskin helpotukseksi kännykästä pyydettiin poistamaani akku ja sim-kortti. Koko komeus läpivalaistiin ja raivosta tärisevältä naiselta vaadittiin puhelimen kokoaminen ja pin-koodin näppäily. Näin varmistettiin puhelimen oikeellisuus. Hienohelma yritti ehtiä koneeseen, mutta kuljettajan kimakka huuto kuljetuksen maksamisesta sai pysäytettyä tämänkertaisen rosvon aikeet. Securidad nappasi naiselta 20 € setelin, läpivalaisi sen, toimitti kuljettajalle, joka laski kuitin ja kolikot kaukaloon, joka läpivalaistiin ja palautettiin melko hitaasti hermonsa jo täysin romahduttaneelle matkailijalle.

Piru istui lentoaseman pylväässä. Kuljettaja oli luonnollisesti tähän kaikkeen syyllinen. Taas kerran. Kolleegat vetelivät rahakkaita keikkoja pitkin Etelä-Suomea ja tämä onneton nysvääjä tappeli puoli tuntia € 14,50 saamisen kanssa.
Vielä joku päivä se onnistaa kuljetajaa, jolloin piru ei istu kabiinissa, ei pylväässä tai kentän valopylväässä..

Capitulum rad

Hyvääkin tarkoittava toiminto voi joskus muuttua huonoksi. Kuljettaja putsasi viime vuonna pääsiäisviikolla linnunpönttöjä mökillä. Turvatikkaat luiskahtivat kevättä tihkuvan koivun kyljestä, joten kuljettaja rämähti oikean käden päälle maahan. Liian paljon hyvää ruokaa ja pakolliset juomat olivat nostaneet ruhon massan liian suureksi.

Värttinäluu rapsahti kyynärnivelestä läpi, rikkoen koko oikean käden. Jämsässä saatu käden paikalleenveto oli ensimmäinen kättä turvaava toimenpide.

    Seuraavana päivänä käsi leikattiin kuntoon Peijaksen sairaalassa Vantaalla. Kaikki meni hyvin. ”Käsi kuntoutuu parissa, kolmessa kuukaudessa toimintakuntoon.”

Toimintakuntoon?

Jokainen lasaretissa asioinut uskoo lääkäreihin, kuten Jumalaan. Niin kuljettajakin.

Loputon kierre alkoi.

Näitä allaolevia tekstejä on vasta puoli mapillista.

”Potilas tulee sovitusti kontrolliin capitulum radiin murtuman vuoksi.”

”Katso ystävällisesti edellä. Kyseessä siis xx-vuotias mies, joka 4/2011 pudonnut mökillä tikkailta oikean kyynärpään loukaten. Todettu oikean capitulum radiin dislokoitunut murtuma, jonka suhteen päädytty operatiiviseen hoitoon 24.4.2011. Capitulum radiin fragmentti toimenpiteessä poistettu. Viimeisin kontrolli ortopedian poliklinikalla xx.x.2011. Tuolloin ortopedi xxxx:n konsultaation perusteella ohjelmoitu jatkoon kliinisradiologinen kontrolli ortopedian poliklinikalla 6 viikon kuluttua, potilas nyt siis sovitusti ko. kontrollissa.

Yleistila hyvä, asiallinen. Oikean kyynärnivelen aktiivinen fleksio ad 140 astetta, ekstensiossa jää noin 15 asteen vaje. Prosupinaatioliike selkeästi edellisen kontrolliin nähden parantunut, sisärotaatio liikelaajuudeltaan jo normaali ja kivuton, ulkorotaatiossa jää vajetta noin 25-30 astetta ja kipu ääriasennossa kyynärpään seutuun provosoituu.”

kliinisrdiologinen kontrolli ortopedian pkl:lla 6 vk kuluttua ja tuolloin vielä arvio mahdollisen uuden leikkaushoidon suhteen. Mikäli uuteen leikkaushoitoon päädytään, tämä mitä ilmeisimmin T****n sairaalassa toteutetaan. Kipulääke tarvittaessa pakkausohjeen mukaisesti. SVA jatkettu ajalle xx.xx.2011.

(lokakuu 2011)

Kuljettaja palasi kipuja uhmaten töihin syksyllä. Etenkin lääkärit olivat ylen tyytyväisiä. Onneksi sairaala laittoi papereihin kuuden (6) kuukauden karenssin, mikäli kipuja tai muuta yllättävää ilmenee. Vammaa hoidetaan siinä tapauksessa ”vanhana vammana.”

Tuli joulu, alkoi talvi.

RTG-kuvassa näkyy murskautuneen värttinäluun ylänivelen puuttuminen. Nivel murskautui täysin, joten se jouduttiin poistamaan leikkauksella.

                               Tästä lähdettiin. Tikit ja haavateippien jäljet näkyvät
                               ilman lukulaseja.

Käsi kipeytyi, ärtyi, puudutti sormet ja räppäsi räpylän sisä- ja ulkorotaation voimattomaksi.

Ajanvaraus antoi ajan röngteniin ja kirurgille.

Kirurgi antoi lähetteen kuukauden päästä ENMG-tutkimukseen  (lainaus: ENMG-tutkimus (elektroneuromyografia) on hermojuurten ja ääreishermojen, sekä lihasten sähköinen tutkimus ("hermorata-tutkimus"). ENMG:llä siis selvitetään, onko hermoissa tai lihaksissa poikkeavuuksia, jotka selittäisivät tutkittavan oireet.

Tutkimus olisi kannattanut ehkä ulottaa myös kaulan yläpuoliselle alueelle, siksi paljon oli sähköä ilmassa.

Tuloksia analysoiva kirurgi määräsi "suoralta kädeltä" magneettikuvaukseen koska kädessä on nyt pinteitä ja poistamattomien? luusirujen aiheuttamaa luutumaa.

Tulevien mg-kuvausten jälkeen tulee kutsu leikkausoperaatioon.
Lääkärijääkäri luennoi:
-        Voin varoittaa jo ennalta. Kutsu leikkaukseen tulee mg-kuvausten jälkeen puolessa vuodessa, koska hoitotakuu takaa sen sinulle, kannusti kirurgi.
-        Siis syksyllä.
-        Siltä se näyttää.

Toivottavasti vuonna 2013 on myös pääsiäinen. Silloin tapaturmasta tulee kuluneeksi vasta kaksi vuotta.

Tulevalla viikolla on pääsiäinen. Silloin tirskahtaa tiimalasissa lähes vuosi, joten uusi kohdistettuammuttu tähtäin asetetaan seuraavan vuoden pääsiäiseen.

Kuljettaja ei suinkaan arvostele nykyistä hoitorumbaa, ainoastaan sen avoimesti tehotonta toimintaa.

Ps. Mg-kuvauksen piti olla tänään 27.04. klo 13.30. Ystävällinen puhelinääni kertoi aamulla kymmenen maissa, että laite on rikki ja uusi aika ilmoitetaan myöhemmin. Samoin tohtorin antama puhelinaika toukokuun alusta siirtyy hamaan tulevaisuuteen.

Pss. Tuli postia. Kirje rakkaimmalta.
    "Magneettitutkimus"
   - uusi aika keskiviikko 16.05.2012 klo 10.45

Psss. Tuli toinen kirje
  "Ilmoitus soittoajan muutoksesta"
Valitettavasti joudumme peruuttamaan Teille varatun soittoajan.
Uusi aika on varattu Teille.
Kirurgian poliklinikka
Käsikirurgi Ra*****a

Lääkäri soittaa Teille yllä mainitun päivän aikana ilmoittamaanne puhelinnumeroon.
Mikäli aika ei sovi Teille, pyydämme ystävälisesti varaamaan uuden ajan.

Elämme jännittäviä aikoja.

HESYKHIA – Hiljaisuuden retriitti

Monta, monta, monituista vuotta siihen lopultakin kului. Lapsuus, teini-ikä, nuoruus, ”sitten kun minä teen sitä mitä haluan”-vaihe, ja humps – se olikin siinä. Vuosia pirtaan ja kiloja vyötärölle on kertynyt ajan rapsakoissa riennossa vähintäänkin kiitettävästi.

Otsavanne päivittäisissä ja öisissä töissä kiristyy joskus lähelle ratkeamispistettä. Onneksi apuakin on lähellä, sitä ei vaan oikeastaan kukaan osaa ajoissa hakea.

-        Ilmoittauduin Uuden Valamon hiljaisuuden retriikkiin.

Jo pelkkä ajo luostarille vapautti rammat ajatukset. Kuski majoittui Valamoon keskiviikkona kahdentoista neliön puhelittomaan ja televisiottomaan huoneeseen. Esittäytymisen, ja Vladimir Sokratilin sekä isä Sergius Collianderin tervetulotoivotusten jälkeen laskeuduimme syvään hiljaisuuteen.

Syvään hiljaisuuteen – sanakaan ei sanottu............syvään hiljaisuuteen.....................syvään hiljaisuuteen.

Neljä vuorokautta täydellisessä puhumattomuudessa on ollut toistaiseksi pienen pieni etappi oman elämän taustapeiliin katsomisessa. Valamossa elin elämäni hienointa aikaa.

Aamut aloitimme Puoliyönpalveluksella ja Aamupalveluksella. Isä Sokratilin siunaaman aamiaisen jälkeen oli Vladimirin ”Vovan” luennot, kuten  ”Kristillinen askeesi ja kilvoitus ihmisen pelastuksessa”, ”Kirkko yhteisönä ja esirukous rakkauden ilmentymänä”, sekä ”Pyhyys ja pyhät”. Erittäin puhuttelevia ja ajatusten kiertokankia käynnistäviä luentoja. "Mikä on pyhä-sanan vastakohta?" Suomen kielessä ei ole vastakohtaa, epäpyhä ei oikea sana. On pyhävaatteet, mutta ei ole epäpyhävaatteita. Pyhän vastakohta on profaani.

Vladimir on elänyt Neuvostoliiton kirkkovainot ja viettää nyt hengellistä elämää luostarissa Teologian maisterina.

Torstaiaamuna heräsin tavattomaan kovaan päänsärkyyn, jolle ei löytynyt mitään luonnollista selitystä. Samaa kertoi myöhemmin ystäväni Talposen Heimo. Se oli jotain käsittämätöntä. Hiljaisuuden retriikki on monella tavalla haastava kokemus ja isä Sokratilin mukaan, jotkut osallistujat keskeyttävät sen.

Hiljaisuuden retriikki on jokaisen maan matelijan koettava. Pieni varoitus. En suosittele retriikkiä aviopareille – samanaikaisesti. Kokemus saattaa olla liian suuri prässi parisuhteessa eläville.

Retriikki on ollut elämäni hienoin kokemus.

Sain pienen pieniltä osin koottua, kerättyä itseäni – ja ennen kaikkea luutuneet ajatukseni uuteen kuosiin. Kännykkä ei pirissyt – oli vain täydellinen hiljaisuus.

Talposen Heimo kokosi hienosti sunnuntaina hiljaisuuden päätyttyä ajatuksemme: ”Kun kävelimme lauantai-iltana yhteiseltä illalliselta kohti majoitustiloja, lumikin narskui aivan uudella lämpimän kirkkaalla tavalla".

Täydellinen sanavalinta. Ja aivan totta.

Kiitos Uusi Valamo, kiitos Vladimir ja isä Sergius.
Toivottavasti nähdään.